Tervetuloa Kotisivuilleni!
Synnyin hyvin nuorena Haukiputaalla Niemeläntörmän kylässä mummolassa 8.2.1946. Kävin Keiskankylän kansakoulua kolme vuotta. Pääsin sitten Kirkonkylän kansakouluun vuodeksi. Sitten Kirkonkylän oppikouluun. Sen jälkeen Ouluun ammattikouluun. Minusta tehtiin kolmessa vuodessa sähkömies.
Sen jälkeen sähkömiehenä töissä 30 vuotta. Kokeilin avioliittoakin 14 vuotta. Ei se sitten oikein onnistunut. Ero tuli vuonna 1985.
Yhdeksänkymmenluvun alkupuolella iski monimuotoinen valoyliherkkyys UVA ja UVB. Ihoni ei kestä auringon valoa kovin hyvin ja loisteputkista tuleva ultraviolettivalokin tuottaa pitempään "nautittuna" ongelmia. Koska sopivaa "suojatyöpaikkaa" ei löytynyt niin jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1995.
Keväällä 23.3.2002 perustimme Iholiiton avustuksella Valoihottumayhdistys ry nimisen yhdistyksen Turun linnassa Bryggman salissa. Koska muita kuin minua ei ehdotettu puheenjohtajaksi, niin minut valittiin siihen tehtävään.
Valoihottumayhdistyksestä on tullut jotenkin nykyisin pääharrastukseni. Yritän näilläkin sivuillani saada UV-suojaustietoa kaikille.
Nykyisin tulen ihan hyvin toimeen ultraviolettisäteilyn kanssa. Se ei rajoita elämääni kunhan en ahnehdi aurinkoa liikaa. Omalla UV-suojatulla autollani pääsen cruisailemaan rajattomasti missä vain ja kaduilla kuljeskelen niiden varjoisempia puolia.
Elämän ohjeeni on aina ollut: Ei pidä murehtia sitä mihin ei pysty ja mitä ei saa vaan keskittyä kaikkeen siihen ihanaan mitä elämä meille antaa.
Asun nykyisin Haukiputaalla Martinniemen kylässä.
Entinen saha- ja satamakylä oli aikoinaan hyvin vilkas ja kansainvälinen paikka. Ruokatavarakauppojakin oli peräti kolmetoista kappaletta. Oma posti ja kaksi pankkia. Oli sahan oma kerhotalo jonka yhteydessä täysimittainen urheilukenttä ja jääkiekkokaukalo. Kaksi työväentaloa, SDP ja SKDL, joista demarien talossa oli myös elokuvateatteri. Matti Ahde vietti hääjuhlansa SDP:n talossa. Laulaja Lea Laven lähti täältä paljain jaloin Seitsemän Sinähullua Veljestä orkesterin kanssa maailmalle laulelemaan. Myös kirjailija Joni Skiftesvik on ammentanut täältä kasvupaikaltaan paljon aiheita kirjoihinsa.
Ammatiikouluaikanani 1964 kysyin kesätyöpaikkaa Martinniemen sahalta. Työhönotossa kysyttiin että olenko sahannut ennen. Tottakai sanoin sahanneeni koska ei kysytty millä sahalla. Olinhan sahannut käsisahalla pienen ikäni. Martinniemen sahalla oli kolme sahauslinjaa. Etusahoilla sahattiin tukit ns. pelkoiksi ja kakkosahoilla pelkat lankuiksi ja laudoiksi. Olin sitten joka linjan pelkkasahoilla lomittamassa sahureita koko kesän. Oli muuten raskasta kaksivuorotyötä.
Nykyinen asuntoni on sahan rakennuttamassa kerrostalossa joten voin hyvällä ommallatunnolla sanoa asuvani "työsuhdeasunnossa".